Tätä leipää tein joskus aikanaan ollessani yläasteella. Tähän on jossain myös ihan oikeakin ohje, jonkun lehtisen mukana tullut ja nyt se tietenkin on kateissa. Leipätaikinaohjeesta en oo täysin varma mikä oli alkuperäisessä, mutta tämä toiseen täytettyyn leipään tarkoitettu ohje toimi myös tosi hyvin. Täyte on sit hatusta vedetty. Lopputulos kuitenkin onnistunut ja yhtä hyvää kuin muistin leivän olevankin.

20140630_204239-normal.jpg

 

Taikina:

4 dl vettä

4 tl kuivahiivaa

1 tl suolaa

4 dl sämpyläjauhoja

6 dl vehnäjauhoja

4 rkl öljyä

 

Täyte:

2 pussia pakastesuikalekasviksia (sulatettuna)

1 prk maustettua tuorejuustoa (philadelphia)

sulatejuustoa (lisää vain sen verran, että saat aikaiseksi hyvän massan)

suolaa

mustapippuria

yrttejä oman maun mukaan

 

Jaa leipätaikina kahtia ja kauli leivinpaperin päällä pohja. Pohja saa olla uunipellin kokoinen. Lisää täyte pohjan päälle ja kaulitse lopusta taikinasta leivälle kansi. Tee hiukan pohjaa isompi, jotta saat ylimääräiset reunat käärittyä pohjalevyn alle, jottei täyte luiskahda pois. Tee kanteen reikiä joko haarukalla tai veitsellä, jottei pinta paistaessa kupruile. Voitele pinta vielä kananmunalla ja ripottele päälle leseitä. Meillä löytyi jääkaapista juustoraasteen jämät, joita ripottelin pintaan myös.

Paista 225- asteessa 25-30 minuuttia. (Itse pidin 30 min ja pienensin uunin lämpötilaa loppua kohden, jottei leivän pinta tummunut liikaa).

 

Toiselta puoliskolta tuli heti myös palautetta; liian vähän lihaa! :) Muuten kuulema kylläkin hyvää. Ens kerralla sit kokeilussa lihaisa versio ja korvataan toinen kasvispussi vaikka kinkulla.